True
Tulen voima

Harvoin liiketoimintaa kohtaa niin iso kriisi kuin tulipalo, jossa tuhoutuu lähes kaikki. Itse kriisin keskellä on melko vaikeaa punnita juosten tehtyjä päätöksiä, olivatko ne hyviä vai huonoja, tämän tietää vasta kriisin jälkeen. Meidän veneliikkeemme naapurissa alkoi, ilmeisesti sähkökaapista, kova tulipalo 15.6 iltapäivän alussa. Säästyttiin henkilövahingoilta ja saimme pelastettua lähes kaikki kalliimmat veneet ja ajattelin blogissa valaista asioita, jotka vaikuttivat kriisistä selviämiseen.

Palosammuttimet oli hyvin merkattu, vaikka sitä en ollut tullut aikaisemmin ajatelleeksi. Palosammuttimien tarrat kannattaa kiinnittää sopiviin näkyviin paikkoihin. Meille tarroista oli hyötyä. Ensisammutukseen meni kymmenkunta jauhesammutinta. Se ei auttanut, eikä tulta pystytty palokunnankaan puolesta hallitsemaan. Selvät esteettömät suunnat tavaravirralle auttoi meitä tyhjentämään kiinteistöä, myös korjaamon palo-ovet hillitsivät edes hetken tulta ja saimme viimeiset veneet ulos korjaamosta.

Työpaikan ERP:tä suosittelen kaikkia tarkasti käyttämään, pilvestä oli nimittäin helppo ladata kauppakirjat ym. ja jatkaa toimintaa tulipalon jälkeen. Myös pilveen tehdyn kauppakirjan ansiosta saatiin kännykän wifillä tehtyä ensimmäinen lasku käytetystä veneestä seuraavana aamuna kello 9. ERP ja jatkuva tarkka tuoteryhmäkohtainen inventointi auttaa myös suuresti, kun vakuutusyhtiö esittää kysymyksen tuhoutuneen varaston arvosta.

Tärkeä näkökulma on, että oma omaisuus, joka on toisen tiloissa tulipalossa, pitää olla vakuutettu omasta takaa. Meillä oli asiakkaiden maksamia ja rekisteröityjä veneitä pihassa, ne oli vakuutettu ja kaikki saatiin myös pelastettua. Pienempiarvoiset tavarat on vakuutettu kotivakuutuksen kautta, tällaista tavaraa voi esim. olla henkilökunnan omia tavaroita työpaikalla. Tieto siitä mikä kuuluu mihinkin on suureksi avuksi palonjälkeisessä paperityössä.

Palon raivaus alkoi jo palon aikana. Teimme nopean päätöksen talvisäilytystilojen hyödyntämisestä Plan B:nä. Seuraavana aamuna saatiin ensimmäiset moottorit tulille uusiin veneisiin. Meidän kaikki työkalut ja tarvikkeet, esim. bensaletkut paloivat tulipalossa. Hyvät toimittajat auttavat tällaisessa tilanteessa ja esim. tarvikkeita saatiin edustajan tuomana omalla autollaan nopeasti paikalle. Muun merkin moottorimyyjiltä saimme lainata avainniput, jotta saimme tilattua uusia avaimia ja ajonestolaitteita vaihtoveneille. 

Palon jälkeisenä aamuna otimme nopean yhteisen palaverin, jossa huolto sitoutui tekemään luovutushuollot, myyjät sitoutuivat selvittämään toimitusten tilanteet asiakkaiden kanssa, konttoristi rakentamaan uutta konttoria ja kesäpojat pesemään veneitä. Venekeskuksen missio liittyy vahvasti asiakkaidemme mutkattomaan merellä oloon ja se kantoi jollain tavalla tämänkin tilanteen yli. Tämän tahtotilan nimissä hankimme plottereita, köysiä, potkureita ja erilaisia erikoisratkaisuja. Hyvänolontunteita kokee yleensä henkilö, joka saa jotain aikaiseksi. Palotilanteen jälkiselvittelyssä saa paljon tällaisia kokemuksia, sen voin luvata. Hyvänolon tunnetta myös lisäsi jäätelöallas täynnä kotimaista luomujäätelöä, jonka meidän ystävämme toimittivat meille.

 Ystäviltä olemme saaneet tukea. Pienellä paikkakunnalla voi normaalitilanteessa olla supinaa ja jupinaa, mutta tulipalon sattuessa, pikkupaikkakunnan yhteisöllisyydellä on iso voima. Kannustavat kortit, soitot ja savukalat sekä limput ovat olleet kivoja. Myös asiakkaiden joustavuus ”voinkin hakea veneen itse” -tyyppisesti ja verkoston kaikki avut ovat olleet meille tärkeitä. Työkaverit ovat olleet monella tavalla tärkeitä. Yhdessä sovitut jutut hoidetaan ja vähän jopa varotaan, ettei tehdä lisää vaivaa työkaverille. Kaikilla on mielessä päämäärämme asiakkaiden päivistä merellä ja heti toisena mieleen tulee uuden arjen pyörittämiseen liittyvät toimenpiteet.

Olemme tilanteen jälkivanassa pakottaneet itsemme kesälomille. Pystymme toimittamaan veneet ja onneksemme meillä on hieno liike myymälöineen Tammisaaressa, jonka kautta voimme palvella meidän käteisasiakkaitamme hyvin. Olimme sopineet yhteistyövierasvenesatamien kanssa jo talvella laituritapaamiset heinäkuulle. Tehdyt suunnitelmat auttavat keskittymisen kanssa kriisin jälkimainingeissa. Olisimme tänä kesänä kuitenkin tavannut asiakkaitamme mm Gullkronassa, Verkanissa ja Barösundissa enemmän kuin liikkeessämme. Tämä on hyvä muistutus siitä, että meillä on kaikki tärkeimmät asiat jäljellä: oma porukkamme, suunnitelmamme ja asiakkaamme!

 Kiitos vielä kaikille kannustavista sanoista ja viesteistä. Kiitos kaikille toimittajille joustavuudesta ja avusta. Tuli tuhosi päätoimipaikkamme ja hyvin konkreettisesti ajattelemme, että nousemme tuhkasta entistä vahvempina ja monta tärkeää asiaa oppineena.

Anders


Veneitä vesille 7/päivässä, 7 päivää viikossa

To install this Web App in your iPhone/iPad press and then Add to Home Screen.