True
Yamahan perämoottoreiden vakavat toimitushäiriöt

Venekeskuksen pääasiallisena tehtävä on mahdollistaa asiakkaillemme sujuvia päiviä vesillä tarjoamalla henkilökohtaista palvelua. Veneala on pandemian vanavedessä nosteessa ja olemme vastanneet kysyntään tekemällä entistä isommat ennakot jo viime syksynä. Perämoottorien maahantuoja on myös varautunut kasvavaan myyntiin, mutta tästä huolimatta olemme kevään edetessä kohdanneet miltei ylitsepääsemättömiä toimitusvaikeuksia.

Pandemia on vaikeuttanut moottoritehtaan komponenttien hankintaa. Yamahan pääjohtaja kertoo Yuotube -videossa mm., että elektroniikkakomponentteja ohjausyksiköille ja älyavaimille ei yksinkertaisesti ole riittävästi. Harmillisesti Ever Given, joka asettui poikittain Suezin kanavaan, oli lastattu tuhansilla Yamaha-komponenteilla. Yamahan pääjohtaja joutuu selvittämään tuotanto- ja toimitusvaikeuksia globaaleilla markkinoilla, jonka kysyntä kaiken kaikkiaan on ennätysmäinen.

Buster, Yamarin ja Cross -venepaketit toimitetaan jälleenmyyjälle vene-moottoripakettina. Tällä hetkellä tehtaalla on valmiita veneitä, jotka odottavat vielä moottoria. Kaikki tilatut vene-moottoripaketit on kuitenkin luvattu toimittaa. Yksittäisiä Cross-malleja, jotka valjastamme demokäyttöön, on saapumassa vasta heinäkuun lopulla. Myymme myös veneitä, jotka toimitetaan meille ilman moottoria, mm. TG, Rönnqvist ja Suvi. Meille on luvattu, että myydyt veneet saavat perämoottorin. Meillä on tiedossa, että esim. 150hv:n ja 200hv:n koneita on tulossa toukokuun loppuun mennessä. Heinäkuun alkuviikolla kaikkien 70hv:n ja 80hv:n koneiden olisi ennakkotietojen mukaan pitänyt tulla meille. Jotkut erikoismallit menevät heinäkuun toimituksiin.

Haluamme, että voit nauttia veneilystä ja toimitustilanne on meille hyvin painostava. Voit tiedustella venemyyjältäsi toimituksen tilaa. Jos haluat pukea turhautumisen ja pettymyksen sanoiksi, olen tavoitettavissa puhelimella palautettasi varten. Saamme toimituskoodin, kun moottori lastataan Hampurissa. Tästä hetkestä alkaen tiedämme, että kone on meillä viikon päästä ja voimme tarkemmin suunnitella uuden veneen luovutusta. Olemme esim. varustelleet ja pohjamaalanneet veneitä, jotka ovat pihallamme odottamassa moottoria ja edelleen uuttaa kotisatamaa.

Koko Yamaha-tiimi tekee töitä, jotta toimituskapasiteetti parantuisi. Kesän mittaan tilanne paranee ja loppuvuonna se normalisoituu ensi kautta ajatellen. Me intohimoisimmat veneharrastajat tiedämme, että veneilyssä on kyse paljon enemmästä kuin yhdestä toukokuun viikonlopusta, kuitenkin aikaisemmin tehdyt suunnitelmat voivat mennä pilalle näistä toimitusongelmista johtuen. Jos sinun on oltava paikassa, jonne pääset vain veneellä, toivomme sinun soittavan meille. Selvitämme tilanteen yhdessä ja ratkaisemme, miten voimme auttaa sinut paikan päälle.

Olen syvästi pahoillani toimitustilanteesta, mutta uskon, että Yamaha-kokemuksenne tulee olemaan hyvin vapauttava, jännittävä ja kiihkeä, tämän riipivän pitkän odotuksen jälkeen!

Anders Vahtola

sisään Ajankohtaista
Vietämme vappua 1.5
Venekeskus on suljettu 1. toukokuuta. Hauskaa vappua kaikille!

To install this Web App in your iPhone/iPad press and then Add to Home Screen.